Yhteistä näkemystä rakentamassa

vision-infra-v-leikattu
Vision Infra - Tapa toimia

Vision Infra Oy – Infrarakentamisen halutuin kumppani ja rohkea uudistaja

Vision Infra on vuonna 2018 Hämeenlinnassa perustettu kasvava infrarakentamisen urakointiyritys. Toteutamme kunnallistekniikan, vesihuoltoverkostojen sekä pohjarakentamisen urakat avoimesti ja ammattitaidolla pääasiassa Hämeen, Etelä-Suomen sekä Pirkanmaan alueilla. Erikoisosaamisalaamme ovat vaativat kunnallistekniset aluesaneeraushankkeet, joissa saneeraamme alueelliset verkostot sekä katualueet kerralla kuntoon, laadukkaasti. Urakoiden toteutuksessa hyödynnämme laajaa ja ammattitaitoista kumppanuusverkostoamme aina parhaiten kohteeseen sopivalla kokoonpanolla.

Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat toimintamme kantavia arvoja. Työmaillamme kaikkien mielipiteet ja ideat otetaan huomioon, kypärän väristä ja tittelistä riippumatta. Tilaajille ja kumppaneillemme haluamme olla alan halutuin kumppani, jonka kanssa yhteistyö on mutkatonta ja tuloksellista. Työnantajana Vision Infra tarjoaa jatkuvasti kasvun paikkoja alan uusille tekijöille sekä haasteellisia hankekokonaisuuksia jo alalla meritoituneille tekijöille. Panostamme jatkuvasti tekemisessämme positiivisen ja kannustavan työilmapiirin rakentamiseen. Infra-ala vaatii rohkeita uudistajia ja visionäärejä – siksi me olemme Vision Infra.

Tutustu palveluihimme

katu-ja-kunnallistekniikka3

Katu- ja kunnallistekniikka

Vision Infra on kunnallistekniikan moniosaaja. Olemme erikoistuneet kunnallisteknisiin aluesaneerauksiin, jossa katurakenteiden lisäksi uusitaan usein myös alueellinen vesihuolto, energiaverkot, sähkö- ja telekaapelit sekä valaistus - koko alueellinen kunnallistekniikka kerralla kuntoon.

vesihuolto

Vesihuolto

Vision Infra on vesihuoltoverkostojen rakentamisen ja saneeraamisen rautainen ammattilainen. Toteutamme vesihuoltourakat aina laadukkaasti viimeistä pisaraa myöten.

pohjarakentaminen

Pohjarakentaminen

Vision Infra toteuttaa pohja- ja pihakohteet laadukkaasti ja tiukallakin aikataululla. Me emme ole pelkkä pohjarakentaja, vaan usein tarjoamme asiakkaillemme myös kohteiden piharakenteet ja -kalusteet avaimet käteen -periaatteella käyttökuntoon laitettuna.

Vision Infra Oy – Infraurakointia koko Suomen alueella

Työmaamme numeroina

0
saneerattua katumetriä
0
Suunnittele ja toteuta -urakkamallilla saneerattua vesihuoltoputkimetriä
0
rakennettua ja saneerattua pihaneliötä

Oletko sinä seuraava Visioncrew:n joukkuepelaaja?

Vision Infra Oy on vuonna 2018 perustettu vahvassa kasvussa oleva infra-alan yritys. Vision Infra etsii jatkuvasti infra- ja vesihuoltoalan osaajia joukkoonsa. Olit sitten infra-alaa opiskeleva tulevaisuuden lupaus, vastavalmistunut insinööri/rakennusmestari tai alalla jo kannuksensa hankkinut ammattilainen, meillä voisi olla paikka juuri sinulle!  Toimimme joustavasti pääasiassa Keski-Suomen, Pirkanmaan, Hämeen ja Etelä-Suomen alueilla.

Ajankohtaista - #visioninfra